Pomppelidomppeli koirarotu ja kävelykeppi sekä kaikkea niiden väliltä

Onnistuin taannoisella viikolla kutsumaan itseni naapurille kylään. Ei paljon suostuttelua kuitenkaan tarvinnut, kun kerroin että ohessa tulee myös punkkupullo, en vain minä. Ja koira. Jonkun aikaa tehtiin ristipistoja ja parannettiin maailmaa. Kovin usein ei maailman parannusta tarvita, mutta nyt tuntui työpäivän jälkeen siltä, että korvistakin nousee höyryä. Kela. En mene siihen sen enempää. Tähän väliin sopisi hienosti kuva edistyneestä Leijonakuninkaasta, mutta kuinka ollakaan, olen taas unohtanut ottaa kuvia kahden viimeisen viikon ajalta. Teidän täytyy nyt vain luottaa sanaani, että on se edistynyt. 

On ollut ihan mahdoton pistelyinto, minkä alkaa huomaamaan taas sormenpäistä. Tosin työmatkalla viime viikolla tein piiiiiiiitkästä aikaa villasukkia.  Ihan kivaa vaihtelua. Koskahan on seuraava työmatka edessä? Se on hyvä, kun voi sälyttää ajamisen ilon työkaverin niskoille :) Reilumeininki.

Löysin muuten tuossa jokin aika takaperin pitkään kadoksissa olleen muistitikun, johon olin tallettanut kaikki kuvat aiemmin tekemistäni käsitöistä. On pitkään pitänyt tehdä taas uusi blast from the past -julkaisu. Materiaalia kun riittää. Tosin nyt en taas muista, minne sen tikun laitoin sen löytymisen jälkeen...

Niin, tuosta otsikosta. Siinä taas parhaimmat palat naapurin suusta. Pomppelidomppeli koirarotu = Portugalin Podengo. Kävelykeppi = allekirjoittanut. Vanhuus ei tule yksin. Ei ihmisillä eikä koirilla. Lenkit menee nykyään usein niin, että toisessa kädessä on kuuro (Palle) ja toisessa krämppä (naapuri). No ei Palle nyt ihan kuuro ole, mutta melkein. ;)

Ja sitten minä vielä ihmettelen, kun naapuri kaihoilee Turusta pois muuttoa?