tiistai 5. marraskuuta 2013

Marraskuun puolella ollaan, ja sää on sen mukainen

Hellou hellou, pitkästä aikaa.
Hyviä uutisia, Palle on saanut terveen paperit ja psykologian opinnotkin edistyvät hitaasti, mutta varmasti. Takana mukava mökkiviikonloppu, jolloin myös käsityöt edistyivät. N:n villapaita on saanut takakappaleen ja etukappale on aloitettu. Siitä kuva alhaalla. Lisäksi Martini -taulu on saanut reippasti pistoja ympärilleen, joten aidakangas ei joudu palelemaan marraskuun tuiskuissa.













Olen myös huomannut ensimmäistä kertaa sitten kosketusnäytöllisten älypuhelimien tultua markkinoille, kaipaavani omaa tekniikan ihmettä, jolla saisi oletettavasti tarkempia kuvia, kuin kamerallani, jolle on ikää kertynyt (tekniikan näkökulmasta ajatellen) ihan liikaa. Kai sitä pitää myöntyä tekniikan kehityksen mukaan, vaikka olen viimeiseen asti vannonut, että hankin kosketusnäytöllisen puhelimen vasta sitten, kun kaupoista ei enää muita saa.


Tässä Martinin tämän hetkinen tila
Martinin aiempi tila

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti