sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Niiiiin paljon tekemistä

Apua! Miljoona aloittamatonta ja valtavaa työtä.... Ei onnistu.... Hulluus iskee. Haluan aloittaa kaikkia. KAIKKIA!!!!! Mulla on nyt virallisesti 85 keskeneräistä/aloittamatonta työtä. Ja ei se mitään, jos ne olisivatkin pienitöisiä, mutta kun suurin osa (80% vähintään) on sellaisia, joihin menee 1-10 (jopa 40) vuotta tällä tahdilla kuin minä niitä teen. 

No mutta hei, kuten terapeuttinikin sanoo, kuka on määritellyt ristipistojen teon säännöt? Pitääkö kaikki saada valmiiksi? Enkö vain voi tehdä sitä, mikä milloinkin huvittaa.

Tästä rohkaistuneena, taidanpa aloittaa pari uutta :P

Sekaisin tunnelmin, näitä aloitellen:
Kovin meta-tasoista, ristipistoilla tehdään henkilöitä, jotka tekevät ristipistoja.

Viiniä viiniä.

Tämä viimeinen onkin varsin osuva, "The awakening of Psyche"












keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Pientä väliaikainfoa

En ole juuri ollut kirjoittamistuulella isän tammikuisen menehtymisen jälkeen. Myös ristipisto-into on ollut aika ajoin kadoksissa. Olen viime viikkoina keskittynyt aloittamattomien ristipistotöiden valmisteluun. Eli siis lähinnä mittaillut ja leikannut kankaat valmiiksi ja vastaavaa. Lisäksi olen kasvattanut lanka-, kangas- ja ohjevarastoani. Voi voi, niin paljon lankoja. Niin paljon kankaita.... :)

Tämäkin päivitys keskittyy pitkälti kuviin.
Eli, aloitetaan.

Uusia aloitettuja töitä:







Nämä Heaven and Earth -mallit teen kaikki evenweave kankaalle, jonne pistoja tulee 10 kpl/cm. Eli äärettömän pieniä pistoja!!!!

Tämä sain itseasiassa valmiiksikin :)

Sitten on vielä yksi mysteerityö, jonka aloitin, mutta josta en voi laittaa kuvaa, koska se on tarkoitettu lahjaksi eräälle lukijalle :) valmistumisaikaa en kyllä tiedä, koska kuten kuvista näette, olen aika monta uutta työtä aloittanut viime aikoina. Saattaa olla tämän vuoden joululahja, saattaa olla synttärilahja kymmenen vuoden päästä. Ken tietää??


"Vanhoja" edistyneitä töitä:

Ensimmäinen sivu valmis!!!!!! Eikä mennyt kuin melkein puoli vuotta. Tällä vauhdilla Joie de Vivre on valmis siis 50 vuoden päästä. JESSSS.



    


Tästä seuraavasta en voi näyttää valmista kuvaa, koska minulla on pelkkä ohje.




Uusia hankintoja:






Koska uudet ohjeet vaativat myös tarvikkeita, jotta ne voi tehdä, on tullut hankittua hieman kankaita. Niistä en viitsi ottaa kuvia. Ja tietysti ne langat. Nyt minulla on 3 vyyhtiä kaikkia DMC:n värejä eli yhteensä 1 341 vyyhtiä lankaa. Heh heh.
















lauantai 9. huhtikuuta 2016

Olipa kerran 50% alennusmyynti















Tarvinneeko sanoa enempää?

Olen hullu.



Hei muuten, A, Niilo on vihdoin oppinut miten se kunnon viinilasillinen kaadetaan!


Älä koskaan sano ei koskaan! Jotain uutta kivaa.


perjantai 19. helmikuuta 2016

Tilasinko minä kankaita? En kai...

Joo. Hmmm. Mitenkä tämän sanoisi. Taisi sormi vähän lipsahtaa ja postista tuli muutama paketti. Ei ollut tarkoitus (niin vissiin).

Tätä vähän pelkäsin, kun sinne Stitch Mayniaan liityin. Annetaan kuvien kertoi, eipä tässä mitään selityksiä tarvita.


No okei, ehkä tämä vaatii pienen selityksen, viehän tämä kangas puolet parvekkeeni pinta-alasta. Selityksenä alla olevat kuvat.


Koska kuvat ovat harmillisen epäselviä, niin sanottakoon että näiden töiden koko on (pistoissa) 999x744 ja 625x750. Jokainen voi itse laskea, mitä se tekee yhteensä. Minä en uskalla laskea, koska saatan pyörtyä.

Vasemmalla (kun ei kuva anna oikeutta) on valkoista hohto-aidaa. Eli siis kimaltelee kuin vasta satanut lumi.

Hopealla glitteröityä ja kullalla glitteröityä aidaa.... Must have.

Diamonds are a girls best friend. Ei, vaan kiillelangat....

... ja silkkilangat.

Stitchers ABC. Mitä muutakaan?

Tässä on SE työ. Tähän tulee Swarovskin kristalleja, 4000 muun helmen ohella.... Jopa minua kauhistuttaa tämän työn tekeminen. Ei pelkästään siksi, että materiaalit tulevat maksamaan yhteensä yli 300 euroa, vaan siksi, että se on täynnä erikoispistoja ja muita kommervenkkeja. Chatelainet ovat ristipistotöiden aatelia.

Jatkoa sarjalle.

Kuin myös.

Kuin myös.

Joo, olikohan tuossa edes kaikki? Mene ja tiedä...

On minulla toki edistymistäkin tapahtunut. The Perhosen musta osuus on valmis.


Ja on minulla yksi valmistunutkin!
Niin söpö söpö söpö.


Tähän väliin täytyy laittaa poikaystäväni kommentti nähdessään yllä olevan klipsi-järjestelmän: Inception.  Vitsi avautuu ehkä niille, jotka ovat nähneet kyseisen elokuvan?

Mutta, sitten tärkeämpää asiaa. Olin Kuopiossa viettämässä käsityöiltaa A:n luona. Välimatkaa oli kenties nyt muutama sata kilometriä enemmän kuin aiemmin, mutta meininki oli pitkälti samana:
Lisää Inceptionia...

Vain Palle puuttui.

Tunnelma oli sama kuin viimeksi Turussa. Samat koristeet edelleen seinän vierustalla :)


Muutama käsityö oli mukana. Kestihän matkakin yli 6,5 tuntia.

A oli löytänyt erinomaiset käsityöiltaviinit:


Niille, jotka eivät tiedä, Dimensions on yksi ristipistotöiden valmistajista ja yksi minun suosikeistani.


Muistanette ehkä tällaisen tekstin (ja paidan) vuoden takaa?

Sama paita edelleen kehissä. Eikä tietoakaan siitä, että sitä korjattaisiin. Suutarin lapsillahan ei tunnetusti ole kenkiä.

Kohta toinenkin puoli vetää vertoja toiselle.

Järkytyin kuitenkin, kun kuulin että A:n legendaarinen musta reikäpitsireunuksinen paita oli tullut tiensä päähän ja päätynyt roskiin. Voi näitä aikoja. Onneksi toinen paita (manttelin perijä) oli kuitenkin jo tuloillaan, vaikka menee vielä vuosia ennen kuin se on mitenkään verrattavissa edeltäjäänsä.

Lumikki oli jo melkein valmis.

Kokeiltiin helmien laittoa. Huomaatko missä ne kiiltelevät?

Toiveikas ilme iltapalan aikoihin.

Ilme sen jälkeen, kun tajusi, ettei tuo torvelo oikeasti aio antaa sitä juustoa.

Semmoista "pientä" tällä erää.