keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Aikaa ristipistoille ei ole :(


Niin vähän on ehtinyt pistelemään, että sormenpäätkin ovat ehtineet parantua. Uusi työ, iltaluennot, kotitehtävät ja koiruliinin vaihtelevat kuviot vievät aikaa niin paljon, että viimeisen kahden-kolmen viikon aikana olen ehtinyt pistelemään yhtenä viikonloppuna ja kahtena arki-iltana. Vertaa tätä määrää siis siihen, että normaalisti pistely on päivittäistä.

Noistakin kahdesta arki-illasta on syyttäminen naapuriani, joka ei missään välissä jätä minua rauhaan. Jokaisen nurkan takana vaanii ja juoksee perään käsityö kädessä, jos ehdin livahtamaan pakoon. Taas huomenna on määrä viettää käsityön täyteinen ilta. Tällä kertaa luvassa on uusien tarvikkeiden ja töiden tilaus. On se niin kamalaa. "itsekseen nauramista". Hyvä, että joku pitää huolta mielenterveydestäni, kun itse ei ehdi.

On muuten naapurin Lumikki edistynyt hienosti. Ikävä kyllä en ole huomannut ottaa siitä kuvaa. Odotan myös innolla, että näen, miten I:n työ on edistynyt. Onneksi, onneksi, olemme saaneet lyötyä ristipistopikkujoulujen ajankohdan lukkoon. Pientä tasapainoa tähän pimeyteen ja ristipistoilun puutteeseen.

'Think happy' taulu piristää muuten uuden työhuoneeni ikkunalaudalla!

2 kommenttia:

  1. Odota vaan, menen käsityömessuille Tampereelle. Sitten taas tikataan....uusia ideoita toivottavasti...haha....ha.....ha
    Naapuri A

    VastaaPoista
  2. Tulihan sinulta se kommentti vihdoin! Sitä on yritetty ja odotettu :D

    VastaaPoista