tiistai 31. maaliskuuta 2015

Kotoa ja kodin ulkopuolelta

Ensin niistä kodin ulkopuolisista jutuista. Tuossa taannoin olin käymässä siskon luona Paraisilla. Hän teki virkkaamalla uuden talonsa vessan ikkunaan verhon. Idean verhoon hän sai melkein tasan vuosi sitten eli viime vuoden pääsiäisenä. Olimme kutsuneet hänet miehensä kera pääsiäistä viettämään mökille ja hän näki siellä huusin ikkunassa poikaystäväni äidin virkkaaman verhon. Anoppikokelas oli nähnyt kyseisenlaisen verhon ollessaan matkalla (Azoreilla, Aruballa?? jotain sinne päin) ja virkannut kotiin tullessaan samanlaisen verhon ulkomuistista. Siskoni ihastui malliin ja päätti virkata samanlaisen verhon, tällä kertaa apuna pelkkä kuva. Suurin ero verhoissa on se, että toinen on tehty "ylhäältä-alas" ja toinen "sivulta-sivulle". Lisäksi siskon versiosta piti tehdä hieman peittävämpi. En minä kyllä jaksaisi ilman kunnon ohjeita ruveta mitään tekemään. Tosin, jos lähden 'Teenpä sellaisiakin töitä joihin minulla ei ole ohjetta' -linjalle, olisin tuhoon tuomittu. Niitä ohjeita kun riittää loppuelämäksi. Hatunnosto siskolle ja anoppikokelaalle.

Siskon versio
Anoppikokelaan virkkaus

Sisko pääsi verhon tekemisen jälkeen
virkkaamisen makuun, ja tässä
 OSA tuloksista.

Sisko, toisin kuin minä, oli muuten saanut ikkunaansa verhot, jotka oli tehty mamman kutomasta kankaasta. Oma kankaani odottaa edelleen varastossa metamorfoosia verhoiksi. Siihen nähtävästi tarvittaisiin myös minun työpanostani? 
Ette muuten ikinä keksi, mitkä nuo kuvassa näkyvät verhotangon pidikkeet oikeasti on :) Luovuus kunniaan. Eikä sitä kukaan tiedä. Tai niin no, kaikki jotka lukevat tämän blogitekstin loppuun asti. Sori E.



Muodonmuutoksista puheen ollen. Oli aika vähän keventää kesää varten. Tässä sen lopputulos:

Palle a.k.a. Röhnis 26.3.15 klo 19.00

Palle a.k.a. Rotta 26.3.15 klo 20.00

Palle a.k.a. Youda, joka chillaa
smoothisti telkkarin äärellä

Mennäänpä päivän käsityövinkkiin. Suosittelen ehdottomasti kaikille kiille-/glitter- jne lankojen kanssa työskenteleville Thread Heaven -nimistä tuotetta. Lankaa kuljetetaan pari kertaa tahnan pinnalla, ja avot, kyllä luistaa! Eikä rispaannu.

Alleviivaustussi kuvassa ihan vain
jotta laatikon koosta saisi paremman
käsityksen.

P.S. Oli ihan helkkarin hyvä Hedbergin keikka viime perjantaina! Pian uudestaan!
P.S. Oikea vastaus verhotankopidikkeisiin oli vessapaperirullapidikkeet :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti