tiistai 6. lokakuuta 2015

Kannattaa se nyt niin tehdä, että miellyttää naapuriakin

Nimittäin mamman onnittelukortti 85-synttäreiden kunniaksi. Ei parane tehdä ilman naapurin hyväksyntää :)



Kortti on yhdistelmä kahdesta eri ohjeesta, joita molempia on tuunattu oman mielen mukaan. Makutuomarina toimi siis A. Kortti on tosin joitakin viikkoja myöhässä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Vai mitä? Ja se näyttää paremmalta luonnossa kuin kuvassa, tekstit ja kuviot on kiillelangasta ja sydän yhdistelmä useampaa punaisen sävyä. 

Mitä muuhun käsityöpuoleen tulee, ei uutta auringon alla. Töiden jälkeen tulee vaan löhöttyä sohvalla täysin voimattomana. Mistä ihmiset saa sen energian töiden ja opiskelun yhdistämiseen? Tai ihan jo pelkkään työelämään? Vai eikö kukaan uskalla vaan myöntää että polttoaineet on loppuneet ajat sitten ja pelkillä höyryillä mennään? Näissä tunnelmissa opiskelu on "edennyt". 

Kivana on tiedossa marraskuun lopulla työmatka Tukholmaan, jota odotan jo malttamattomana. Katsotaan myös, josko saisin ristipistointoa taas heräteltyä isänpäivälahjaa ajatellen (nythän on vielä runsaasti aikaa ennen kyseistä h-hetkeä: viikko). Myös uutta, ja tällä kertaa tosissaan viimeistä Turussa A:n asunnolla pidettävää, käsityöiltaa pukkaa. Perussetti: A, I ja minä. Ensi viikon lauantaina. A kun muuttaa marraskuun loppuun mennessä Kuopioon. No, ei se mitään, olen jo tehnyt hyvän sotasuunnitelman siitä, miten ensimmäinen käsityöiltä Kuopion hämärtyvässä illassa järjestyy... Ei minusta niin helpolla eroon pääse, A! Muahhahahhaaa, nauraa hän ja hieroo käsiään yhteen pelottava virne kasvoillaan.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti