keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Pientä väliaikainfoa

En ole juuri ollut kirjoittamistuulella isän tammikuisen menehtymisen jälkeen. Myös ristipisto-into on ollut aika ajoin kadoksissa. Olen viime viikkoina keskittynyt aloittamattomien ristipistotöiden valmisteluun. Eli siis lähinnä mittaillut ja leikannut kankaat valmiiksi ja vastaavaa. Lisäksi olen kasvattanut lanka-, kangas- ja ohjevarastoani. Voi voi, niin paljon lankoja. Niin paljon kankaita.... :)

Tämäkin päivitys keskittyy pitkälti kuviin.
Eli, aloitetaan.

Uusia aloitettuja töitä:







Nämä Heaven and Earth -mallit teen kaikki evenweave kankaalle, jonne pistoja tulee 10 kpl/cm. Eli äärettömän pieniä pistoja!!!!

Tämä sain itseasiassa valmiiksikin :)

Sitten on vielä yksi mysteerityö, jonka aloitin, mutta josta en voi laittaa kuvaa, koska se on tarkoitettu lahjaksi eräälle lukijalle :) valmistumisaikaa en kyllä tiedä, koska kuten kuvista näette, olen aika monta uutta työtä aloittanut viime aikoina. Saattaa olla tämän vuoden joululahja, saattaa olla synttärilahja kymmenen vuoden päästä. Ken tietää??


"Vanhoja" edistyneitä töitä:

Ensimmäinen sivu valmis!!!!!! Eikä mennyt kuin melkein puoli vuotta. Tällä vauhdilla Joie de Vivre on valmis siis 50 vuoden päästä. JESSSS.



    


Tästä seuraavasta en voi näyttää valmista kuvaa, koska minulla on pelkkä ohje.




Uusia hankintoja:






Koska uudet ohjeet vaativat myös tarvikkeita, jotta ne voi tehdä, on tullut hankittua hieman kankaita. Niistä en viitsi ottaa kuvia. Ja tietysti ne langat. Nyt minulla on 3 vyyhtiä kaikkia DMC:n värejä eli yhteensä 1 341 vyyhtiä lankaa. Heh heh.
















3 kommenttia:

  1. Moikka taas. :) Voisinko kysellä hieman apuja! Olen itsekkin aloittamassa tuota Jim Warrenin poni työtä, mutta minulla on ongelma kankaan ja sen koon valinnassa. Teen työn sillä 86:lla värillä, ja ohjeessa valmis koko näyttää olevan 575 W by 455 H (23 W X 18-1/8 H inches on 25ct fabric). Minkä kankaan ja minkä kokoisena sen valitsit? Kiitos taas avusta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa hei! Teen työn 25 count Lugana evenweave -kankaalle (mikä on ohjeessa suosituksena), jossa siis pistoja on 10/cm kun tekee yhden säikeen yli. Teen työn puolipistolla ja kahdella lankasäikeellä (ohje sanoo että pitäisi tehdä koko pistoja kahdella lankasäikeellä yhden kangassäikeen yli mutta mielestäni siitä tulee liian tönkköä). Oman kankaani koko on leveydeltä 72 cm ja korkeaudelta 58 cm eli 28 x 23 tuumaa. Varaan yleensä suht leveät reunat näille töille, 5-7 cm ylimääräistä joka reunalle. Oliko tästä apua?

      Poista
    2. Oli paljon apua! Kiitoksia! :)

      Poista