torstai 18. joulukuuta 2014

Saavutuksia!


Päädyn tekemään joululahjat aina viime tingassa. Tänä vuonna ideoiden puutteessa, päädyin aakkostehtaan liukuhihnalle. Yritin toki hiukan selvittää, mitä joidenkin läheisten lahjatoivelistalla välkkyy, mutta vastaukseksi sain ainoastaan, ettei mitään tavaraa. No, senpä jälkeen onkin helppo lähteä mitään keksimään, kun kauniita ajatuksia ei oikein voi paketoida :) Ratkaisuna oli etunimien alkukirjaimet, jotka voi oman halun mukaan kiinnittää, minne haluaa. Pyyhkeeseen taikka muuhun. Lahja on pieni ja vaatimaton, mutta yritin saada siihen ajatusta mukaan. Ja onhan nämä kuitenkin samaan aikaan nättejä ja jostain vinkkelistä katsoen myös hyödyllisiä.

Yksi pitkäaikainen tavoitteeni on ollut saada jämälangat jonkilaiseen järjestykseen. Siisteys ei ehkä avaudu kaikille katsojille alla olevista kuvista, mutta itse olen erittäin ylpeä tehdystä työstä  :) Ensimmäisessä kuvassa on kuitenkin nähtävissä kolme ryhmää: 1. langat, joita on tarpeeksi, jotta ne kannatti kiertää pahvilapun ympärille (ks. muovilokerikossa olevat langat) 2. langat, jotka olivat vielä alkuperäisessä vyyhdessään (ks. osittain lattialla olevat, osittain kannen päällä olevat langat) 3. niin törkeän pienet jämät, ettei niitä kannattanut järjestää mihinkään, vaan sulloa yhteen 1 litran minigrip pussiin, koska eihän niitä nyt voi pois heittää, jos kuitenkin joskus johonkin jotain varten tarvitsee (käsityölaukun sisällä oleva sotku).

Kätevää, eikö totta? Mahtava ryhmittely.



Mutta se, mistä olen erityisen tyytyväinen on, että (kuten alla olevasta kuvasta näkyy) sininen käsityölaukkuni meni järjestelyn jälkeen ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen kunnolla kiinni! 

Todiste siitä, että laukku ihan oikeasti
on KIINNI.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti