keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Timanttimaalausta ja arjen menoa

Pääsiäinen tuli vietettyä mökillä. Mukaan lähti muutama kaveri ja perjantai-illan viettoon kuului, mikäpä muukaan, timanttimaalaus. Oma syy, miksi piti yllyttää T:tä katsomaan diamond painting-aiheisia kuvia. Nyt se tekee silmät timanttien hohteessa kiiluen ensimmäistä (ei varmaan viimeistä) timanttityötä. Ja työssä tosiaan on blingiä, sillä kuva tehdään pelkistä hopeisista, kultaisista ja vastaavista paloista. Oma työni on erilainen, siinä palat ovat enemmän mattapintaisia ja luonnollisemman värisiä.

T:n timanttityö
Minulla oli hiukan erilainen timanttityö.
Ei niin paljon glamouria.

Vähän vanha kuva Leijonakuninkaasta,
pääsiäisenä otettu


A oli eilen ihan maansa myynyt, kun joutui käyttämään Pinkan eläinlääkärillä hammastarkastuksessa. Hyvä syy siis pistellä hetken illalla viinin äärellä. Vähän tuli hölmö olo, kun oma työni eteni tällaista hurjaa vauhtia:


Eli ideana oli siis tehdä 1-1,5cm pituisia lintuja. Pitää hiukan olla pöpi päästään, että jaksaa tehdä noita lintujen jalkoja (siis nuo kärpäsen kakan kokoiset kirkkaan oranssit pilkut suht keskellä kuvaa.) Kyseessä neljäsosa-pisto, mikä meinaa että normaalista ruudusta (joita on siis 7,2 kpl /cm) tehdään vain yksi kulma. No, sain linnut valmiiksi (siis jälkipistoja lukuunottamatta). Hyvä saldo, kun ompelimme kuitenkin 2 tunnin ajan..........

Mitä muuhun arkeen tulee, tässä muutama kuva, jotka kertovat enemmän kuin tuhat sanaa.

Niiin ihanan pehmeä ja lämmin
sänky (Pinkan sänky). Oi kun tässä
 on kiva koisia. Njam njam njam.

Mitä? Ei kai? Hei, älä nyt vaan huomaa mua!


Minä en ole täällä, en ole.

Älä ota sitä katsekontaktia. Minähän en ole tässä.
Nngghhh, ei, ei, ei, se laitti valjaat

Mä en haluuu lähteä tästä lämpimästä pedistä!
MÄ. EN. HALUUUU. LÄHTEÄ!
(Jouduin lopuksi kantamaan sen ulos
A:n asunnosta)




Parin päivän kuluttua, Pallen omaan
petiin oli ilmestynyt lampaantalja........
Huomaa ilme.

2 kommenttia:

  1. Moikka! Mistä kuvassa näkyvä timanttimaalaus on tilattu? Suunnittelen tilaavani pian ensimmäisen. :)

    Luin blogiasi nyt ensi kertaa ja sain ihan uutta innostusta jatkaa omaa aika kookasta HAED pistelyä. Leijonakuninkaastasi tuli todella hieno!

    VastaaPoista
  2. Hei,
    Timanttityöt on tilattu Aliexpress:n kautta. Kiitos :) toivottavasti viihdyt jatkossakin blogin parissa!

    VastaaPoista