Alunperinhän tämän piti olla käsityöblogi....

...mistä syystä pitää välillä laittaa käsityökuva.

Yksi päivä viikosta

Toisten ja tuntemattomienkin ihmisten vaikutus omaan päivään on välillä erittäin suuri. Olin töiden jälkeen väsyneenä, ärtyneenä ja turhautuneena polkemassa vastentahtoisesti kuntosalia kohti. Ajattelin hiljaa mielessäni jo kääntyväni kotiin päin. Pihisin ja puhisin naama punaisena harmaassa säässä hiki selässä ja kirosin sen ihmisen, joka on joskus keksinyt kuntosalin. Näytin varmaan muutenkin toivoni menettäneeltä salille päästessäni. Ja voi, siellä minua vastassa oli iloisesti hymyilevä miestyöntekijä, joka sanoi minulle: "Ihanaa, kun tulit tänään tänne!"

Miten kerta kaikkisen piristävää onkaan, kun joku yllättäen sanoo jotain niin ystävällistä. Kiitin häntä ja siinä hetken juttelimme säästä. Lopuksi hän toivotti minulle hauskaa treeniä.

Olen niin tyytyväinen, että pyöräilin perille asti, treenikin sujui ihan ok. Ei se nyt koskaan hauskaa tule minun kohdallani olemaan, mutta täytyy myöntää, että se työntekijä pelasti päiväni. Haluan tännekin siis suositella GoGo Express Skanssia. 

Ja päivä vain parani. Kotiin päästessäni oven takana odotti uusi numero Atelje Margarethasta ja iPadin uudet kuoret! Olin niin hyvällä tuulella, että jopa Turun seudun jätehuollon tiedotelehti sai minut hymyilemään.

Ehkä kaikesta tästä innostuneena ja serkun tyttöystävän blogista motivoituneena alan lukea vihdoin ja viimein omiin pääsykokeisiinikin. Serkun tyttöystävä nimittäin kirjoitteli omista pääsykoevalmisteluistaan ja totesin, että ehkä olisi minunkin aika alkaa lukemaan toukokuista haastetta varten. Haasteena psykologia tai ehkä paremminkin se tilastotiede siinä kokeessa. Saa nähdä....

Kaarinan ja A:n kootut käsityöillat, featuring Palle

 Pakko laittaa pientä yhteenvetoa minun ja A:n extempore käsityöilloista. Ne noudattavat useimmiten tiettyä kaavaa. Ensinnäkin pukukoodi on tarkka. Näillä vermeillä voisimme varmasti osallistua jonain päivänä Linnan juhliin. Mikä tahansa paita ei käy, vaan sen pitää olla se kaikkein kulahtanein ja rikkinäisin (joskus myös tahraisin) paita. Tämä tosin todetaan vasta, kun ollaan jo hetki istuttu iltaa. Että kappas, onpa minulla taas tänä iltana hehkeä ulkomuoto. Eivätkä villasukatkaan taida olla samaa paria.

Yksi lempipaidoistani on nähnyt vuosia,
siitä todisteena toisen kainalon tilanne

Toinen kainalo ei ihan vielä vedä vertoja
ensimmäiselle.

Sinänsä jännä, kun tuo neulan käyttökään ei ole mikään tuntematon asia, että miksipä sitä nyt ei voisi noita kainaloita kursia kasaan?

Pukukoodit sikseen. Olemme yhteistuumin todenneet kuluneen vuoden aikana, että Palle viihtyy (lue rakastaa olla) A:n luona. Sieltä löytyy juuri sopivan karhea matto, johon on kiva tahkoa viikon aikana irronneet, mutta muihin karvoihin kiinni jääneet karvat. Lekottelua kyseisellä matolla selän hinkkauksen lomassa:

Mutta koska kaikki hyvä loppuu aikanaan, tulee joskus myös kotiin lähdön aika. Se menee näissä tunnelmissa:

Eteisessä käydään usein tahtojen taisto.

Eli kotiin siis ei toisin sanoen haluta lähteä.

Pinkankin sänky on tullut kokeiltua. Jos sen väreihin vaikka
pystyisi maastoutumaan, kun on ihan hiljaa ja paikallaan.....
Ihan pienenä keränä, eikä ota katsekontakia.....

 Ihan parasta ikinä on kauan kadoksissa ollut "Pallen luola". Sellainen löytyi vielä edellisestä asunnosta, mutta muuton ja uuden sohvan hankinnan yhteydessä joutui Palle luopumaan lempipaikastaan. Lempipaikka siis on minkä tahansa sohvan, tuolin tai sängyn alusta, jossa on mahdollisimman ahdasta, kuitenkin niin, että sinne juuri ja juuri pääsee ahtautumaan. En ole huomannut pyytää A:n ottamia kuvia siitä, kun Palle ahtautuu sinne sohvan alle. Täytyy laittaa siitä prosessista kuvaa tuonnempana. Se on näkemisen arvoista. Viimeiset kerrat koiruliini on saatu sohvan alta pois herkkujen avulla ja sohvan reunaa nostaen. Jos Palle saisi päättää, se ottaisi ruoat ja vedet mukaan ja muuttaisi sohvan alle pitemmäksi aikaa.

Metro taikka ratikka, ihan sama, mä olen Turusta.

Voisi kuvitella, että lausahdus on omasta suustani. Ei kuitenkaan ole, usko tai älä. Palaan vielä edellisessä tekstissäni mainitsemaani Helsinki-retkeen. Otsikoksi päässyt lause tuli ystäväni T:n suusta. Lause taisi esiintyä keskustelun lomassa, jossa me molemmat välillä puhuimme metrosta ja tarkoitimme ratikkaa, puhuimme ratikasta ja tarkoitimme metroa. Turkulaisena sillä nyt ole niin väliä, että kumpi on kyseessä, kunhan oikealla välineellä liikutaan.

Oikealla välineellä liikuimmekin, ei tosin ihan ilman kommelluksia. Näin jälkikäteen ajateltuna, tilanne muistutti hyvin suuresti minun ja A:n Tallinnan seikkailua, mistä syystä asiasta kerronkin. ( http://tatuoidutristipistot.blogspot.fi/2014/05/karnaluks-ja-tallinna-kokemuksia.html ) Eli missio oli päästä ensin junalla Espoosta Helsinkiin ja sitten Helsingin sisällä ratikkaa käyttäen päästä juna-asemalta Eiraan. Ratikan numero oli tiedossa, samoin pysäkkien nimet ja määrät lähtöpisteestä määränpäähän. Pysäkkejä olisi matkan varrella ollut 7. Pongasimme juna-asemalta ulos päästyämme melkeinpä heti miten oikean ratikan pysäkillä odottamassa. Emme kuitenkaan ehtineet kyytiin. Hetken päästä olimme varsin tyytyväisiä myöhästymisestämme, olimmehan väärällä puolella tietä ja äskeinen ratikka olisi mennyt väärään suuntaan.

Ymmärrättehän, että minä olen sen tyyppinen ihminen, että luovutan tämän kaltaisissa tilanteissa vetovastuun oikein mielelläni jollekulle toiselle. En tykkää matkustaa uusilla välineillä, joihin en ole tottunut. Yritän myös välttää tilanteet, joissa joudun itse ajamaan tuntemattomassa kaupungissa. 

Siirryimme siis kadun toiselle puolelle, josta hetken odoteltuamme oikea ratikka oikeaan suuntaan nappasi meidät kyytiin. Jätin tässä kohtaa siis pysäkkitarkkailun muiden vastuulle. Jossain vaiheessa alkoi kuitenkin ikävä tunne hiipiä niskaani. Onpa tässä jo istuttu jonnin aikaa, ajattelin. Aloin vilkuilla pysäkin nimiä. Ovatpa oudon kuuloisia, ehkäpä en vain yhtään muista niiden nimiä, ajattelin lisää. Hetkinen, kuinkas mones pysäkki tämä nyt jo on? Ihan varmasti on mennyt jo 7 pysäkkiä. Okei, nyt on mennyt 3 pysäkkiä lisää, seitsemäs on varmasti jo ohitettu eikä oikean nimistä pysäkkiä ole tullut vastaan. Vilkaisen seuruettani. Kovin keskittyneesti siellä luettiin kännyköitä. Pitäisikö minun ilmaista huoleni siitä, että ratikassa on oltu jo ainakin 10 pysäkkiä liian pitkään? Mutta hei, olenhan sanattomasti antanut vetovastuun muille, niin mitäpä minä siitä enempää paisetta otan, etten varmaan ole laskenut pysäkkien määrää oikein. Tässä kohtaa ystäväni T sanoo rauhallisella äänellä ja ilmeellä: Eiköhän nousta seuraavassa pysäkissä pois, kun ollaan menossa väärään suuntaan.

Olimme aika kaukana määränpäästä, kun vihdoin nousimme pois ratikasta. Pääsimme onneksi perille bussin ja taksin voimin, myöhästyimmekin vain kymmenisen minuuttia. Matkan kruunasi taksikuskille 5-10 minuuttia kestäneen matkan jälkeen esitetty kysymys: mikä on ennakoitu saapumisaikamme?
Taksikuski vastaa: 2 sekuntia.

Yritän ottaa jatkossa mallia ystävästäni, joka Espooseen muuton jälkeen on omien sanojensa mukaan ihan zen. Ei haittaa pienet kumpareet matkan varrella.

Tässä on toinen zen-tyyppi

Sivuhuomautus

Juu, eli pieni side note tuohon edelliseen tekstiin. Poikaystävä taisi vähän huolestua, kun laitoin sille whatsappin kautta muutaman kirosanalla höystetyn päivityksen tilauksen etenemisestä. Hän tilasi minulle ne iPad kuoret.

:)

First world problem

Oi voi näitä pienen ihmisen ongelmia. Yritin tilata Kiinasta (?) iPad kuoret. Kyllä, luit oikein, IPAD. Olen hankkinut jotain, mitä muistan vannoneeni ystävälle jos toisellekin, että minähän en sellaisia turhakkeita hanki. Taitaa olla aika syödä se hattu. No, anyway, tilasin siis iPad kuoret. Ja siinä samassa nettisivuilla surffaillessa pongasin kivat iPhonenkin kuoret. Tämän hetkiset kun näyttävät tältä:

Oli kivan hintaiset, vain 11€ paikkeilla, niin ajattelin, että kun tässä nyt kuitenkin ne iPad kuoret tilataan, niin kai siinä samassa nyt tämäkin menee. 

Se oli virhe.

Muutamia tunteja meni ja tuli ilmoitus huono suomi -tyylillä, että ikävä kyllä tuote on loppunut eikä sitä toimiteta. Lähetetään kyllä ne toiset tuotteet. Siinä vaiheessa, kun yritin sitten perua niiden kännykän kuorien tulemisen, niin tuli uusi viesti, että ne on lähetetty jo, ei voi enää perua. Lopputulema on siis se, etten saa niitä tarvitsemiani iPad kuoria, vaan ne heräteostoksena hankitut halvat kännykkäkuoret. Ikävä kyllä, eivät ne enää ole kovin halvatkaan, kun joudun niistä maksamaan sen 10€ toimituskulut. Eli 20€ kuoret tuli sitten tilattua. Saavat kyllä luvan olla sitten ihan perhanan hienot. Onneksi tullimaksu menee vain yli 22€ tilauksista, kun postikuluja ei oteta huomioon.

Onneksi tämä menee kategoriaan FWP eli First World Problem. Tämä äärettömän hyvä luokitus tuli hyvän ystäväni suusta vieraillessamme hänen ja miehensä luona Espoossa. Pitänee kertoa tämäkin tarina tarkemmin:

Olimme ruokailemassa 5 ruokalajin illallista Helsingissä. Tähän voit siis jo valmiiksi kuvitella pienehkön snobitunnelman viinimenuineen ja muineen (tähän mainittakoon kuitenkin, että kyseessä oli Groupon-diili). Tuli neljännen ruokalajin aika. Tätä ennen olin toki jo saavuttanut tarjoilijan suosion lähettämällä likaisen viinilasin takaisin ja vaatimalla puhdasta tilalle. Neljäntenä lajina oli siis juustolautanen. Minä, keliaakikkona, sain sitten ihan minua varten tehdyn juustolautasen, mikä siis tarkoitti, että minulta oli jätetty suolakeksit pois ilman että tilalle oli laitettu mitään. Tämä oli normitapa vielä 10 vuotta sitten, mutta nykyään standardit ovat kasvaneet, kun tarjonta on parantunut. Eikä tietysti nyt yksissä suolakeksien puuttumisessa nyt mitään sen ikävämpää ole, mutta kun tätä sattuu 15 vuoden ajan suhteellisen säännöllisesti hieman eri muodoissa, niin kyllä se vähän alkaa kalvamaan. Asia olisi varmaan jäänyt siihen, jos annos muuten olisi ollut ok. MUTTA. Kaikilla muilla oli viinirypäle-rypäs, jossa oli 4 (neljä) viinirypälettä ja minulla oli 3 (kolme) viinirypälettä. Tämä niksautti aivoissani jotain. Hei ihan oikeesti! Minulta on otettu jo keksit pois ja sitten saan vielä niitä rypäleitäkin vähemmän. Olin siinä sitten aikamoisessa tilassa.

Tähän ystäväni yksitoteen tuumasi:

First world problem.

Oi, että minä nauroin silmät kyyneleissä. Niin totta. Niin mahdottoman totta tuo lausahdus. Hyvä välillä laittaa realiteetit ojennukseen. Kiitän täydestä sydämestäni ystävääni T:tä, jonka tuumaus auttaa minua tässäkin kännykkäkuorikatastrofissa.

Blast from the past, osa V

Jättikaulaliina ehkä
2000-luvun alusta

Hartiahuivi
 vuosimallia -09

Ystävän vauvalle tehty nuttu -14. 

Taisi tulla vähän suuri.

Alla on sekalainen kuvaryhmä tekemistäni joulukuusen koristeista. Niitä on kultaisina poikaystävän vanhemmilla 6 kappaletta ja isosiskolla 12(?) kappaletta, toisella isosiskolla hopeisina 12 (?) kappaletta ja ystävällä valkoisena 2 suurta palloa. Unohdankohan taas jotkut... Hyvin mahdollista.

Näitä punaisia koristeita on siskolla, ööö, 10 (?) 
kappaletta? Ja samanlaiset valkoiset oli 
toisella siskolla, siniset ystävällä ja 
isovanhemmilla valkoiset. Meniköhän oikein?

Oman vessan ovessa -13

Vessapaperirullateline -13

Itselle tehdyt lasinaluset -11

Kisu Suuresta Käsityölehdestä
varmaan joskus ennen 2010

Koira Suuresta Käsityölehdestä
myöskin varmaan ennen 2010

Ristipistotyyny Suuresta Käsityölehdestä.
Tehty ...??? 2000-luvun vaihteessa?

Suuresta Käsityölehdestä taas.
Tehty 90-luvulla? 2000-luvun alussa?