Metro taikka ratikka, ihan sama, mä olen Turusta.

Voisi kuvitella, että lausahdus on omasta suustani. Ei kuitenkaan ole, usko tai älä. Palaan vielä edellisessä tekstissäni mainitsemaani Helsinki-retkeen. Otsikoksi päässyt lause tuli ystäväni T:n suusta. Lause taisi esiintyä keskustelun lomassa, jossa me molemmat välillä puhuimme metrosta ja tarkoitimme ratikkaa, puhuimme ratikasta ja tarkoitimme metroa. Turkulaisena sillä nyt ole niin väliä, että kumpi on kyseessä, kunhan oikealla välineellä liikutaan.

Oikealla välineellä liikuimmekin, ei tosin ihan ilman kommelluksia. Näin jälkikäteen ajateltuna, tilanne muistutti hyvin suuresti minun ja A:n Tallinnan seikkailua, mistä syystä asiasta kerronkin. ( http://tatuoidutristipistot.blogspot.fi/2014/05/karnaluks-ja-tallinna-kokemuksia.html ) Eli missio oli päästä ensin junalla Espoosta Helsinkiin ja sitten Helsingin sisällä ratikkaa käyttäen päästä juna-asemalta Eiraan. Ratikan numero oli tiedossa, samoin pysäkkien nimet ja määrät lähtöpisteestä määränpäähän. Pysäkkejä olisi matkan varrella ollut 7. Pongasimme juna-asemalta ulos päästyämme melkeinpä heti miten oikean ratikan pysäkillä odottamassa. Emme kuitenkaan ehtineet kyytiin. Hetken päästä olimme varsin tyytyväisiä myöhästymisestämme, olimmehan väärällä puolella tietä ja äskeinen ratikka olisi mennyt väärään suuntaan.

Ymmärrättehän, että minä olen sen tyyppinen ihminen, että luovutan tämän kaltaisissa tilanteissa vetovastuun oikein mielelläni jollekulle toiselle. En tykkää matkustaa uusilla välineillä, joihin en ole tottunut. Yritän myös välttää tilanteet, joissa joudun itse ajamaan tuntemattomassa kaupungissa. 

Siirryimme siis kadun toiselle puolelle, josta hetken odoteltuamme oikea ratikka oikeaan suuntaan nappasi meidät kyytiin. Jätin tässä kohtaa siis pysäkkitarkkailun muiden vastuulle. Jossain vaiheessa alkoi kuitenkin ikävä tunne hiipiä niskaani. Onpa tässä jo istuttu jonnin aikaa, ajattelin. Aloin vilkuilla pysäkin nimiä. Ovatpa oudon kuuloisia, ehkäpä en vain yhtään muista niiden nimiä, ajattelin lisää. Hetkinen, kuinkas mones pysäkki tämä nyt jo on? Ihan varmasti on mennyt jo 7 pysäkkiä. Okei, nyt on mennyt 3 pysäkkiä lisää, seitsemäs on varmasti jo ohitettu eikä oikean nimistä pysäkkiä ole tullut vastaan. Vilkaisen seuruettani. Kovin keskittyneesti siellä luettiin kännyköitä. Pitäisikö minun ilmaista huoleni siitä, että ratikassa on oltu jo ainakin 10 pysäkkiä liian pitkään? Mutta hei, olenhan sanattomasti antanut vetovastuun muille, niin mitäpä minä siitä enempää paisetta otan, etten varmaan ole laskenut pysäkkien määrää oikein. Tässä kohtaa ystäväni T sanoo rauhallisella äänellä ja ilmeellä: Eiköhän nousta seuraavassa pysäkissä pois, kun ollaan menossa väärään suuntaan.

Olimme aika kaukana määränpäästä, kun vihdoin nousimme pois ratikasta. Pääsimme onneksi perille bussin ja taksin voimin, myöhästyimmekin vain kymmenisen minuuttia. Matkan kruunasi taksikuskille 5-10 minuuttia kestäneen matkan jälkeen esitetty kysymys: mikä on ennakoitu saapumisaikamme?
Taksikuski vastaa: 2 sekuntia.

Yritän ottaa jatkossa mallia ystävästäni, joka Espooseen muuton jälkeen on omien sanojensa mukaan ihan zen. Ei haittaa pienet kumpareet matkan varrella.

Tässä on toinen zen-tyyppi